Muovipussien kanssa on käynnissä todellinen sota. Tuoreen Maailman luonnonvarainstituutin ja Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman raportin mukaan ainakin 127 maata (192 tarkastetusta maasta) on jo säätänyt muovikasseja sääteleviä lakeja. Nämä lait vaihtelevat suorista kielloista Marshallinsaarilla asteittaiseen poistamiseen sellaisissa paikoissa kuin Moldova ja Uzbekistan.
Tiukennetuista säännöksistä huolimatta muovisaaste on kuitenkin edelleen suuri ongelma. Meriin päätyy vuosittain noin 8 miljoonaa tonnia muovia, joka vahingoittaa vedenalaista elämää ja ekosysteemejä sekä päätyy ravintoketjuun ja uhkaa ihmisten terveyttä. Muovihiukkasia löytyy jopa ihmisjätteistä Euroopassa, Venäjällä ja Japanissa. YK:n mukaan vesistöjen saastuminen muovilla ja sen sivutuotteilla on vakava ympäristöuhka.
Yritykset tuottavat noin 5 biljoonaa muovikassia vuodessa. Jokainen niistä voi hajota yli 1000 vuotta, ja vain harvat kierrätetään.
Yksi syistä muovin saastumisen jatkumiseen on se, että muovipussien käyttöä koskeva sääntely on erittäin epätasaista eri puolilla maailmaa, ja olemassa on monia porsaanreikiä vakiintuneiden lakien rikkomiseen. Tässä on muutamia syitä, miksi muovipussisäännökset eivät auta torjumaan valtamerten saastumista niin tehokkaasti kuin haluaisimme:
1. Useimmat maat eivät pysty säätelemään muovia koko sen elinkaaren ajan.
Hyvin harvat maat säätelevät muovikassien koko elinkaarta tuotannosta, jakelusta ja kaupasta käyttöön ja hävittämiseen. Vain 55 maata rajoittaa kokonaan muovikassien vähittäismyyntiä sekä tuotantoa ja tuontia koskevia rajoituksia. Esimerkiksi Kiina kieltää muovikassien tuonnin ja vaatii vähittäiskauppiaita veloittamaan kuluttajilta muovikasseja, mutta ei nimenomaisesti rajoita kassien tuotantoa tai vientiä. Ecuador, El Salvador ja Guyana säätelevät vain muovipussien hävittämistä, eivät niiden tuontia, tuotantoa tai vähittäismyyntiä.
2. Maat suosivat osittaista kieltoa täydellisen kiellon sijaan.
89 maata on päättänyt ottaa käyttöön muovikasseille osittaisen kiellon tai rajoituksen täydellisten kieltojen sijaan. Osittaiset kiellot voivat sisältää vaatimuksia pakkausten paksuudesta tai koostumuksesta. Esimerkiksi Ranskassa, Intiassa, Italiassa, Madagaskarissa ja joissakin muissa maissa ei ole suoraa kieltoa kaikille muovikasseille, mutta ne kieltävät tai verottavat alle 50 mikronia paksut muovipussit.
3. Käytännössä mikään maa ei rajoita muovipussien tuotantoa.
Määrärajat voivat olla yksi tehokkaimmista keinoista valvoa muovin markkinoilletuloa, mutta ne ovat myös vähiten käytetty sääntelymekanismi. Vain yksi maa maailmassa – Kap Verde – on ottanut käyttöön nimenomaisen tuotannonrajoituksen. Maa otti käyttöön muovikassien tuotannon prosentuaalisen vähennyksen, joka alkoi 60 prosentista vuonna 2015 ja 100 prosenttiin vuonna 2016, jolloin muovikassien täydellinen kielto tuli voimaan. Siitä lähtien maassa on sallittu vain biohajoavat ja kompostoituvat muovipussit.
4. Monet poikkeukset.
Niistä 25 maasta, joissa on muovikassikielto, 91:ssä on poikkeuksia ja usein useammassa kuin yhdessä. Esimerkiksi Kambodža vapauttaa pieniä määriä (alle 100 kg) ei-kaupallisia muovikasseja tuontivelvollisuudesta. 14 Afrikan maalla on selkeitä poikkeuksia muovikassikieltoonsa. Tietyt toiminnot tai tuotteet voivat koskea poikkeuksia. Yleisimpiä poikkeuksia ovat pilaantuvien ja tuoreiden elintarvikkeiden käsittely ja kuljetus, pienten vähittäiskaupan tavaroiden kuljetus, käyttö tieteellisessä tai lääketieteellisessä tutkimuksessa sekä jätteiden varastointi ja hävittäminen. Muut poikkeukset voivat sallia muovikassien käytön vientiin, kansalliseen turvallisuuteen (kassit lentokentillä ja tax-free-myymälöissä) tai maatalouskäyttöön.
5. Ei kannustimia käyttää uudelleenkäytettäviä vaihtoehtoja.
Valtiot eivät useinkaan myönnä tukea uudelleenkäytettäville pusseille. Ne eivät myöskään vaadi kierrätysmateriaalien käyttöä muovisten tai biohajoavien pussien valmistuksessa. Vain 16 maassa on säännöksiä uudelleenkäytettävien pussien tai muiden vaihtoehtojen, kuten kasviperäisistä materiaaleista valmistettujen pussien, käytöstä.
Jotkut maat ovat siirtymässä olemassa olevien säännösten pidemmälle etsiessään uusia ja mielenkiintoisia lähestymistapoja. He yrittävät siirtää vastuun muovisaastuksesta kuluttajilta ja hallituksilta muovia valmistaville yrityksille. Esimerkiksi Australia ja Intia ovat omaksuneet käytäntöjä, jotka edellyttävät laajennettua tuottajan vastuuta ja politiikkaa, joka edellyttää tuottajien olevan vastuussa tuotteidensa puhdistamisesta tai kierrättämisestä.
Toteutetut toimenpiteet eivät vieläkään riitä muovisaasteen torjumiseen. Muovin tuotanto on kaksinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana, ja sen odotetaan kasvavan edelleen, joten maailman on kiireesti vähennettävä kertakäyttöisten muovipussien käyttöä.