Sisällys
”Olen perustanut tiukan organisaation! "
Sarah, 2 lapsen äiti, 1 ja 3 vuotta
”Seitsemän kuukautta sinkkuna olen onnekas, että sain pitää asunnon, koska exäni lähti uuden ystävänsä kanssa. Joka tapauksessa, vaikka asunto olikin meidän molempien nimissä, minä maksoin vuokran ja laskut. RSA:ssa olen järjestäytynyt: jätän joka kuukausi puolet siitä, mitä minulla on vuokraan, bensalaskuihin, kotivakuutukseen ja lasten ruokalaan. Muiden kanssa teen ostokset, maksan netistä ja sallin itselleni vapaa-ajan aktiviteetteja, kun mahdollista… Minusta se on vain organisaatio. Ennen kaikkea emme saa antaa laskujen hukkua itseämme. "
"Löysin tasapainon. "
Stéphanie, 4-vuotiaan lapsen äiti
”Tänään kolmen vuoden eron jälkeen perustettiin organisaatio ja löysin tasapainon. Tämän voiman ansiosta yrittää antaa lapselleni parasta, voin nyt sanoa, että yksinäidin elämä on kaunista! Minulla on ollut vaikeita aikoja, joita vain erossa olevat naiset voivat ymmärtää. Olemme erilaisia parisuhteessa olevien ystävien tai tiettyjen työtovereiden silmissä. Ainoa ratkaisu on löytää ystäviä, jotka ovat samassa tilanteessa, myös yksinhuoltajia. ”
"Poikani ovat välttämättömiä asioita. "
Chrystèle, kahden pojan äiti, 9 ja 5 ja puoli vuotta vanha
”Vaikeinta yksinäitissä on se, että et voi koskaan nojata johonkin, edes raitista ilmaa saamaan tai nukkumaan... Olet yksin vastuussa, 24 tuntia vuorokaudessa. Eron jälkeen olin sillalla ylläpitääkseni lapsilleni samaa tasoa: onnellinen elämä, iloinen, täynnä ystäviä ja musiikkia. Tehtävä onnistunut! En saanut heitä tuntemaan aaltojani sielulleni. Viime vuonna kehoni kirjaimellisesti luovutti. Minut laitettiin sairauslomalle, sitten vähitellen palasin töihin terapeuttisella puoliajalla: velvollisuus pitää huolta itsestäni! Ero toi minulle hidasta tuskaa… Vuoden valehtelemisen jälkeen huomasin, että entisellä miehelläni oli raskaudesta asti kestänyt suhde työtoverin kanssa. Hain avioeroa ja pidin asunnon. Hänellä oli kaksoiskappale avaimista jatkaakseen vanhemman viemistä kouluun aamulla. Tavoitteena oli säilyttää isän ja pojan välinen suhde avioliiton järjettömyydestä huolimatta. Taloudellisesti olen hieman tiukka. Syyskuuhun asti exäni maksoi minulle 24 € kuukaudessa, sitten vain 600, koska hän pyysi yhteishuoltajuutta; joka kattaa kahden lapsen ruokalan kulut. Toimistossa en laskenut tuntejani, vaan kunnioitin aina tiedostojani. Mutta ilmeisesti, koska olin yksinhuoltajaäiti, minun piti erota työstäni heti, kun he olivat sairaita tai mitä tahansa. Töissä, joka oli vähän käytettävissä poliittisiin liikkeisiin, huomasin olevani "kultaisessa kaapissa" tietyistä vastuista. Harmi, että kaiken muun lisäksi yritykset leimaavat meidät yksinhuoltajaäideiksi, kun taas digitaalitekniikat mahdollistavat etätyöskentelyn (työssäni se on joka tapauksessa mahdollista). Olen ylpein poikieni elämänilosta, heidän akateemisesta menestyksestään: he ovat erittäin tasapainoisia ja hyvässä kunnossa. Koulutusperiaatteeni: paljon, paljon rakkautta… ja voimaannuttamista. Ja olen kasvanut paljon pitäen samalla lapsellisen sieluni! Poikani ovat olennaisia, mutta sosiaalinen tietoisuus on lisääntynyt. Olen mukana erilaisissa yhdistyksissä ja tietysti autan mahdollisimman paljon luokseni tulleita ihmisiä. Joten toivottavasti viisaus voittaa lopulta!