Eettisten kuluttajien on oltava tietoisia siitä, että köyhillä bolivialaisilla ei ole enää varaa viljellä viljaa kvinoan kasvavan kysynnän vuoksi lännessä. Toisaalta kvinoa voi vahingoittaa bolivialaisia maanviljelijöitä, mutta lihan syöminen vahingoittaa meitä kaikkia.
Ei niin kauan sitten quinoa oli vain tuntematon perulainen tuote, jota voi ostaa vain erikoisliikkeistä. Ravitsemusasiantuntijat ovat saaneet kvinoan suotuisan vastaanoton sen alhaisen rasvapitoisuuden ja runsaan aminohappojen vuoksi. Gourmet pitivät sen katkerasta mausta ja eksoottisesta ulkonäöstä.
Vegaanit ovat tunnustaneet kvinoan erinomaiseksi lihan korvikkeena. Kvinoa sisältää runsaasti proteiinia (14–18 %) sekä niitä ärsyttäviä, mutta välttämättömiä aminohappoja, jotka ovat välttämättömiä hyvän terveyden kannalta, ja jotka voivat olla vaikeasti mahdottomia kasvissyöjille, jotka eivät halua käyttää ravintolisää.
Myynti nousi pilviin. Hinta on siis noussut kolme kertaa vuodesta 2006, uusia lajikkeita on ilmestynyt – mustaa, punaista ja kuninkaallista.
Mutta on epämiellyttävä totuus niille meistä, jotka pitävät pussia kvinoaa ruokakomerossa. Kvinon suosio USA:n kaltaisissa maissa on nostanut hinnat niin korkealle, että Perun ja Bolivian köyhemmillä ihmisillä, joille quinoa oli perusruoka, ei ole enää varaa syödä sitä. Tuonti roskaruoka on halvempaa. Limassa kvinoa on nyt kalliimpaa kuin kana. Kaupunkien ulkopuolella maata käytettiin aikoinaan erilaisten kasvien kasvattamiseen, mutta ulkomaisen kysynnän vuoksi kvinoa on syrjäyttänyt kaiken muun ja siitä on tullut monokulttuuri.
Itse asiassa kvinoakauppa on toinen huolestuttava esimerkki köyhyyden lisäämisestä. Tämä alkaa näyttää varoittavalta tarinalta siitä, kuinka vientisuuntautuminen voi vahingoittaa maan elintarviketurvaa. Samanlainen tarina seurasi parsan maailmanmarkkinoille tuloa.
Tulos? Kuivalla Ican alueella, jossa tuotetaan perulaista parsaa, vienti on kuluttanut vesivarat, joista paikalliset ovat riippuvaisia. Työntekijät työskentelevät kovasti penneillä eivätkä pysty ruokkimaan lapsiaan, kun taas viejät ja ulkomaiset supermarketit ansaitsevat voiton. Tällainen on sukutaulu kaikkien näiden hyödyllisten aineiden möykkyjen ilmestymisestä supermarkettien hyllyille.
Soija, suosikkivegaanituote, jota lobbataan maitotuotteiden vaihtoehtona, on toinen ympäristötuhoa aiheuttava tekijä.
Soijapavun tuotanto on tällä hetkellä yksi kahdesta pääasiallisesta metsäkadon syystä Etelä-Amerikassa, ja karjankasvatus on toinen. Valtavia metsiä ja niityjä on raivattu valtavien soijaviljelmien sijoittamiseksi. Selvennykseksi: YK:n vuoden 97 raportin mukaan 2006 % tuotetusta soijasta käytetään eläinten ruokkimiseen.
Kolme vuotta sitten Euroopassa kylvettiin kvinoaa kokeilun vuoksi. Kokeilu epäonnistui, eikä sitä toistettu. Mutta yritys ainakin on sen tunnustaminen, että omaa elintarviketurvaamme on parannettava vähentämällä riippuvuutta tuontituotteista. On parempi syödä paikallisia tuotteita. Ruokaturvan linssin läpi amerikkalaisten nykyinen pakkomielle kvinoaan näyttää yhä merkityksettömämmältä.