Monille meistä yksin oleminen ajatustemme kanssa on todellinen haaste. Miten toimimme ja mihin olemme valmiita, jos vain paetaksemme jotenkin sisäisestä dialogista?
Yleensä kun sanomme, että emme tee mitään, tarkoitamme, että teemme pieniä asioita ja tapamme aikaa. Mutta kirjaimellisessa toimimattomuuden merkityksessä monet meistä tekevät parhaansa välttääkseen, koska silloin jäämme yksin ajatustemme kanssa. Tämä voi aiheuttaa sellaista epämukavuutta, että mielemme alkaa välittömästi etsiä mahdollisuutta välttää sisäistä vuoropuhelua ja siirtyä ulkoisiin ärsykkeisiin.
Sähköisku vai heijastus?
Tämän todistaa sarja Harvardin yliopiston ja Virginian yliopiston psykologien suorittamia kokeita.
Ensimmäisessä näistä opiskelijoista pyydettiin viettämään 15 minuuttia yksin epämukavassa, harvaan kalustetussa huoneessa ja miettimään jotain. Samaan aikaan heille annettiin kaksi ehtoa: olla nousematta tuolista ja olematta nukahtamatta. Suurin osa opiskelijoista totesi, että heidän oli vaikea keskittyä johonkin, ja noin puolet myönsi itse kokeen olevan heille epämiellyttävä.
Toisessa kokeessa osallistujat saivat lievän sähköiskun nilkan alueelle. Heitä pyydettiin arvioimaan, kuinka tuskallista se oli ja olivatko he valmiita maksamaan pienen summan, jotta he eivät enää kokeisi tätä kipua. Sen jälkeen osallistujat joutuivat viettämään aikaa yksin, kuten ensimmäisessä kokeessa, yhdellä erolla: halutessaan he saattoivat kokea uudelleen sähköiskun.
Yksin oleminen ajatustemme kanssa aiheuttaa epämukavuutta, tästä syystä nappaamme heti älypuhelimemme metrossa ja jonot
Tulos hämmästytti tutkijoita itseään. Yksin jääneet monet, jotka olivat valmiita maksamaan välttääkseen sähköiskun, altistuivat vapaaehtoisesti tälle tuskalliselle toimenpiteelle ainakin kerran. Miehistä tällaisia oli 67 %, naisilla 25 %.
Samanlaisia tuloksia saatiin kokeissa iäkkäillä ihmisillä, mukaan lukien 80-vuotiaat. "Yksin jääminen aiheutti monille osallistujille sellaista epämukavuutta, että he vapaaehtoisesti satuttavat itseään vain kääntääkseen huomionsa pois ajatuksistaan", tutkijat päättelivät.
Siksi aina, kun jäämme yksin ilman mitään tekemistä – metrovaunussa, klinikalla jonossa, lentoa lentokentällä odottaessa – tartumme välittömästi vempaimeemme tappaaksemme aikaa.
Meditaatio: vastusta aggressiivista ajatteluvirtaa
Tämä on myös syy siihen, miksi monet epäonnistuvat meditoinnissa, kirjoittaa tiedetoimittaja James Kingsland kirjassaan The Mind of Siddhartha. Loppujen lopuksi, kun istumme hiljaa silmät kiinni, ajatuksemme alkavat vaeltaa vapaasti hyppien toisesta toiseen. Ja meditaattorin tehtävänä on oppia huomaamaan ajatusten ilmestyminen ja päästämään ne irti. Vain tällä tavalla voimme rauhoittaa mielemme.
"Ihmiset ärsyyntyvät usein, kun heille kerrotaan tietoisuudesta joka puolelta", James Kingsland sanoo. "Tämä saattaa kuitenkin olla ainoa tapa vastustaa ajatustemme aggressiivista virtausta. Vain oppimalla huomaamaan, kuinka ne lentävät edestakaisin, kuten pallot flipperissä, voimme tarkkailla niitä kiihkeästi ja pysäyttää tämän virtauksen.
Meditaation tärkeyttä korostavat myös tutkimuksen tekijät. "Ilman tällaista koulutusta", he päättelevät, "ihminen pitää todennäköisesti mieluummin mitä tahansa toimintaa kuin pohdintaa, jopa sellaista, joka vahingoittaa häntä ja jota hänen pitäisi loogisesti välttää."