Kasvissyönti ja veganismi tähtää eettiseen elämäntapaan. Mitä vaikeuksia ja yllätyksiä odottaa meitä matkan varrella? Ison-Britannian suurimman sanomalehden The Guardianin kirjeenvaihtaja Leo Hickman vietti kokonaisen vuoden perheensä kanssa mahdollisimman eettisesti, eikä pelkästään ruokavalion suhteen, vaan kolmessa kohdassa: ruoka, elämäntapojen vaikutukset ympäristöön ja riippuvuus megayhtiöistä.
Kokeilu lupasi olla vieläkin mielenkiintoisempi, sillä Leolla on vaimo ja kolme esikouluikäistä lasta – he olivat kaikki huolestuneita ja innostuneita kokeesta, johon perheen isä ilmoittautui (ja tahtomattaan myös osallistui siihen) !
Voimme heti sanoa, että Leo onnistui toteuttamaan suunnitelmansa, vaikka tietenkään ei ole varmaa "menestyksen" tai "epäonnistumisen" indikaattoria, koska yleisesti ottaen elämäntavassa ei ole paljon etiikkaa! Pääasia on, että Leo ei katu koevuotta katsoessaan mitään – ja jossain määrin hän onnistui säilyttämään jo nytkin standardin, elämäntavan, jonka hän opiskelua varten omaksui, kokeen kesto.
”Eettisen elämän” vuoden aikana Leo kirjoitti kirjan ”Alaton elämä”, jonka pääajatuksena on kuinka paradoksaalista on se, että vaikka mahdollisuus elää eettisesti on olemassa ja kaikki mitä tarvitsemme on nenämme alla, kuitenkin enemmistö valitsee epäeettisen elämän hitauden ja laiskuutensa vuoksi. Samalla Leo huomauttaa, että viime vuosina yhteiskunta on keskittynyt enemmän kierrätykseen, enemmän kasvistuotteita on tullut saataville ja joistakin tärkeistä vegaanisen ravinnon näkökohdista (esimerkiksi viikoittaisten "viljelijöiden korien" hankkimisesta) on tullut paljon helpompaa. käsitellä.
Joten kun Leo kohtasi tehtävän aloittaa syöminen eettisesti, elää mahdollisimman vähän biosfääriä vahingoittaen ja mahdollisuuksien mukaan päästä ulos suuryritysten ja vähittäiskauppaketjujen "korkin" alta. Leon ja hänen perheensä elämää seurasi kolme riippumatonta ympäristö- ja ravitsemusasiantuntijaa, jotka panivat merkille hänen onnistumisensa ja epäonnistumisensa sekä neuvoivat koko perhettä vaikeimmissa asioissa.
Leon ensimmäinen haaste oli aloittaa syöminen ympäristöystävällisellä tavalla ja ostaa vain sellaisia ruokia, joihin ei kulje paljoa tuotekilometrejä. Niille, jotka eivät tiedä, termi "tuotemaili" viittaa mailien (tai kilometrien) määrään, jonka tuote piti kuljettaa viljelijän puutarhasta kotiisi. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että eettisin vihannes tai hedelmä kasvatetaan mahdollisimman lähellä kotiasi ja varmasti omassa maassasi, eikä missään Espanjassa tai Kreikassa, koska. ruoan kuljettaminen tarkoittaa päästöjä ilmakehään.
Leo havaitsi, että jos hän ostaa ruokaa läheisestä supermarketista, on erittäin vaikea minimoida elintarvikepakkausten käyttöä, ruokahävikkiä ja eliminoida torjunta-aineilla kasvatettua ruokaa, ja yleensä supermarketit eivät salli pientilojen kaupallista kehittämistä. Leo onnistui ratkaisemaan nämä ongelmat tilaamalla sesongin paikallisen maatilan vihannesten ja hedelmien toimituksen suoraan kotiin. Siten perhe onnistui itsenäistymään supermarketista, vähentämään elintarvikepakkausten käyttöä (supermarketeissa kaikki kääritään sellofaaniin useaan otteeseen!), alkamaan syömään kausiluonteisesti ja tukemaan paikallisia maanviljelijöitä.
Ympäristöystävällisen liikenteen ansiosta Hickmanin perheellä oli myös vaikeampaa. Kokeen alussa he asuivat Lontoossa ja matkustivat metrolla, bussilla, junalla ja polkupyörällä. Mutta kun he muuttivat Cornwalliin (jonka maisema ei sovi pyöräilyyn), heidän täytyi ostaa auto. Pitkän harkinnan jälkeen perhe valitsi ympäristöystävällisimmän (bensiiniin ja dieseliin verrattuna) vaihtoehdon – auton, jonka moottori käy nestekaasulla.
Keskusteltuaan muiden eettisten perheiden kanssa he pitivät sähköautoa liian kalliina ja hankalana. Leo uskoo, että kaasuauto on käytännöllisin, taloudellisin ja samalla kohtalaisen ympäristöystävällisin kulkuväline kaupunki- ja maaseutuelämään.
Mitä tulee talouteen, vuoden lopussa kulujaan laskettuaan Leo arvioi käyttäneensä suunnilleen saman summan rahaa normaaliin, ei "kokeelliseen" elämään, mutta kulut jakautuivat eri tavalla. Suurin menoerä oli maatilan ruokakorien osto (kun taas "muovisten" vihannesten ja hedelmien syöminen supermarketista on huomattavasti halvempaa), ja suurin säästö oli päätös käyttää nuorimmalle tyttärelle räsyvaippoja kertakäyttövaippojen sijaan.