Pikku Loaneni syntyi 26 autossamme, kahvilan parkkipaikalla. Synnytys valtatien varrella, keskellä ruuhkaa! Kaikki kaatosateessa…
Se oli toinen raskauteni ja minulla oli 9 päivää termistä. Kaulukseni oli auki kahdella sormella. Synnytystä edeltävänä yönä heräsin vähän yhden jälkeen yöllä kovien ukkosmyrskyjen takia. Nukuin erittäin huonosti, mutta tunsin vain pienen nykimisen alle minuutin ajan.
Heräsin kuudelta ja kävin suihkussa. Olimme matkalla aamiaiselle mieheni ja tyttäreni kanssa, kun tunsin jonkin halkeavan sisälläni. Ryntäsin vessaan ja menetin vedeni. Kello oli silloin 6. Lähdimme niin nopeasti kuin mahdollista. Jätimme vanhimman lapsemme vanhempieni luo, mieheni ilmoitti matkalla. Kello oli 7 ja olimme noin 25 km päässä vanhempieni kodista, kun tajusin mitä minulle oli tapahtumassa: vauvani syntyi autossa!
Rakennusauto synnytyssalina
Mieheni rakennusauto: ei lämmitystä, pölyä, kipsiä. Pelko oli vallannut minut, en hallinnut enää mitään. Hän tiesi kuinka pitää kylmänä ja rauhallisena, huolimatta suuresta avuttomuuden tunteestani. Hän soitti välittömästi SAMU:lle, he käskivät kävellä 200 metriä ja pysäköidä tien varrella olevan kahvilan parkkipaikalle.
Siinä vaiheessa en voinut enää istua, seisoin autossa (saksofoni!). Palomiehet saapuivat paikalle 8 minuuttia myöhemmin. Heillä oli juuri aikaa avata matkustajan puolen ovi, ja minä käännyin, kun pikkuinen nousi pyöränkansien päälle. Hän liukastui palomiehen märistä käsistä ja hän kaatui maahan soralle.
Onneksi kaikki päättyi hyvin, hän selvisi pienellä naarmulla päässään. Meidän piti peittää auto, jotta vettä ei pääsisi sisään mahdollisimman paljon. Matka synnytysosastolle oli pitkä: kova liikenne ja erittäin huono sää maantiellä. Meillä oli elämämme pelko. Muistan kaiken, sekunti sekunnilta… Ja huomenna vauvani täyttää jo 6 kuukautta!
lette57