Voiko selfie-hulluus vahingoittaa lapsiamme? Miksi niin kutsuttu selfie-oireyhtymä on vaarallinen? Publicisti Michel Borba on vakuuttunut siitä, että yhteiskunnan pakkomielle itsekuvaamiseen voi olla mitä odottamattomimmat seuraukset uudelle sukupolvelle.
Pari vuotta sitten Internetiin ilmestyi väärennösartikkeli, josta tuli heti viruksen leviäminen, jonka tosielämän ja arvovaltainen American Psychological Association (APA) lisäsi luokitukseensa diagnoosin «selfitis» — «pakko-oireinen halu ottaa kuvia itse ja julkaise nämä kuvat sosiaalisessa mediassa. Artikkelissa käsiteltiin sitten humoristisella tavalla «selfiitin» eri vaiheita: «rajoja», «akuuttia» ja «kroonista»1.
"Utkisten" suosio "selfitistä" osoitti selvästi yleisön huolen itsekuvauksen maniasta. Nykyään modernit psykologit käyttävät jo "selfie-oireyhtymän" käsitettä käytännössä. Psykologi Michel Borba uskoo, että tämän oireyhtymän syynä tai vaatimuksen tunnistamisesta verkkoon lähetetyistä valokuvista on ensisijaisesti keskittyminen itseensä ja muiden tarpeiden huomiotta jättäminen.
"Lasta kehutaan jatkuvasti, hän jää jumiin ja unohtaa, että maailmassa on muitakin ihmisiä", Michel Borba sanoo. – Lisäksi nykylapset ovat yhä enemmän riippuvaisia vanhemmistaan. Hallitsemme jokaista minuuttia heidän ajastaan, mutta emme kuitenkaan opeta heille taitoja, joita he tarvitsevat kasvaakseen.
Itseabsorptio on hedelmällinen maaperä narsismille, joka tappaa empatian. Empatia on jaettua tunnetta, se on "me" eikä vain "minä". Michel Borba ehdottaa oikaisemaan käsitystämme lasten menestyksestä, ei heikentäisi sitä korkeisiin kokeisiin. Yhtä arvokasta on lapsen kyky tuntea syvästi.
Klassinen kirjallisuus ei vain lisää lapsen älyllisiä kykyjä, vaan myös opettaa hänelle empatiaa, ystävällisyyttä ja säädyllisyyttä.
Koska "selfie-oireyhtymä" tajuaa hypertrofoituneen tarpeen muiden tunnustamiseen ja hyväksymiseen, on välttämätöntä opettaa häntä ymmärtämään oma arvonsa ja selviytymään elämän ongelmista. Populaarikulttuuriin 80-luvulla tulleet psykologiset neuvot kiittää lasta mistä tahansa syystä johtivat kokonaisen sukupolven syntymiseen, jolla oli paisutettu ego ja paisutetut vaatimukset.
"Vanhempien tulee kaikin keinoin rohkaista lapsen kykyä dialogiin", kirjoittaa Michel Borba. "Ja kompromissi löytyy: loppujen lopuksi lapset voivat kommunikoida keskenään FaceTimessa tai Skypessä."
Mikä voi auttaa kehittämään empatiaa? Esimerkiksi shakin pelaaminen, klassikoiden lukeminen, elokuvien katselu, rentoutuminen. Shakki kehittää strategista ajattelua, jälleen kerran kääntäen huomion pois ajatuksista omasta henkilöstä.
Psykologit David Kidd ja Emanuele Castano New Yorkin New School for Social Researchista2 teki tutkimuksen lukemisen vaikutuksesta sosiaalisiin taitoihin. Se osoitti, että klassiset romaanit, kuten To Kill a Mockingbird, eivät ainoastaan lisää lapsen älyllisiä kykyjä, vaan myös opettavat hänelle ystävällisyyttä ja säädyllisyyttä. Kuitenkin ymmärtääksesi muita ihmisiä ja lukeaksesi heidän tunteitaan, pelkät kirjat eivät riitä, tarvitset elävän kommunikoinnin kokemusta.
Jos teini viettää keskimäärin 7,5 tuntia päivässä vempaimien kanssa ja nuorempi opiskelija - 6 tuntia (tässä Michel Borba viittaa amerikkalaisen Common Sense Median tietoihin3), hänellä ei käytännössä ole mahdollisuuksia kommunikoida jonkun kanssa "live" eikä chatissa.
1 B. Michele "Unselfie: Miksi empathetic Kids Succeed in Our All-About-Me World", Simon ja Schuster, 2016.
2 K. David, E. Castano "Kaunokirjallisuuden lukeminen parantaa mielen teoriaa", Tiede, 2013, nro 342.
3 "The Common Sense Census: Tweens and Teens Media Use" (Common Sense Inc, 2015).