Schizophyllum commune (Schizophyllum commune)
- Jako: Basidiomycota (Basidiomycetes)
- Alaosasto: Agaricomycotina (Agaricomycetes)
- Luokka: Agaricomycetes (Agaricomycetes)
- Alaluokka: Agaricomycetidae (Agaricomycetes)
- Järjestys: Agaricales (Agaric tai Lamellar)
- Heimo: Schizophyllaceae (Scheloliaceae)
- Suku: Schizophyllum (Schizophyllum)
- Tyyppi: Schizophyllum commune (Schizophyllum common)
- Agaricus alneus
- Heltasieni multifidus
- Apus alneus
- Merulius alneus
- Tavallinen mustarastas
- Schizophyllum alneum
- Schizophyllum multifidus
Tavallisen rakolehden hedelmärunko koostuu halkaisijaltaan 3–5 senttimetriä olevasta istumattomasta viuhkamaisesta tai kuoren muotoisesta korkista (vaakasuoralla alustalla kasvatettaessa esim. makuupalkin ylä- tai alapinnalla korkit voi ottaa omituisen epäsäännöllisen muodon). Korkin pinta on huopakarvainen, märällä säällä liukas, joskus samankeskisiä vyöhykkeitä ja pitkittäisiä uria, joiden vakavuus vaihtelee. Nuorena valkoinen tai harmahtava, se muuttuu iän myötä harmaanruskeaksi. Reuna on aaltoileva, tasainen tai liuska, vanhoissa sienissä kova. Jalka on tuskin ilmentynyt (jos on, niin se on lateraalinen, karvainen) tai puuttuu kokonaan.
Tavallisen rakolehden hymenoforilla on hyvin tyypillinen ulkonäkö. Se näyttää hyvin ohuelta, ei kovin yleiseltä tai jopa harvinaiselta, joka lähtee lähes yhdestä pisteestä, haarautuu ja halkeilee levyjen koko pituudelta – mistä sieni sai nimensä – mutta itse asiassa nämä ovat vääriä levyjä. Nuorilla sienillä ne ovat vaaleita, vaaleanpunaisia, harmahtavan vaaleanpunaisia tai harmahtavan kellertäviä, tummenevat iän myötä harmaanruskeaksi. Levyjen raon avautumisaste riippuu kosteudesta. Sienen kuivuessa rako aukeaa ja viereiset levyt sulkeutuvat suojaten itiöpintaa ja ovat siten erinomainen sopeutuvuus kasvamaan alueilla, joilla sadetta sataa.
Massa on ohutta, keskittynyt pääasiassa kiinnittymiskohdassa, tiheää, nahkamaista tuoreena, kiinteää kuivana. Tuoksu ja maku ovat pehmeitä, ilmaisuttomia.
Itiöjauhe on valkeaa, itiöt ovat sileitä, lieriömäisistä elliptisiin, kooltaan 3-4 x 1-1.5 µ (jotkut kirjoittajat ilmoittavat suuremman koon, 5.5-7 x 2-2.5 µ).
Tavallinen rakolehti kasvaa myös yksittäin, mutta useimmiten ryhmissä kuolleella puulla (joskus elävillä puilla). Aiheuttaa puun valkomätää. Sitä löytyy monenlaisista lajeista, sekä lehti- että havupuista, metsistä, puutarhoista ja puistoista, sekä kuolleista ja kaatuneista puista, laudoista ja jopa hakkeista ja sahanpurusta. Jopa muovikalvoon käärityt olkipaalit mainitaan harvinaisina alustoina. Aktiivisen kasvun aika lauhkeissa ilmastoissa on kesän puolivälistä myöhään syksyyn. Kuivatut hedelmät säilyvät hyvin ensi vuoteen asti. Sitä tavataan kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella, ja se on ehkä laajimmin levinnyt sieni.
Euroopassa ja Amerikassa harkkolehteä pidetään syötäväksi kelpaamattomana sen kovan koostumuksen vuoksi. Se ei kuitenkaan ole myrkyllinen, ja sitä käytetään ravinnoksi Kiinassa, useissa Afrikan ja Kaakkois-Aasian maissa sekä Latinalaisessa Amerikassa, ja Filippiineillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että harkkolehteä voidaan viljellä.